Skip to main content


Tässä parin päivän aikana Prahaa kierrellessä on tullut tehtyä havaintoja. Olen käynyt aika monessa suurkaupungissa, mutta Praha taitaa olla yksi siisteimpiä, mitä olen nähnyt. Kaikki kadut ovat tosi puhtaita ja roskattomia, vaikka täällä asuu yli miljoona ihmistä - ja turistit päälle.

Täällä on myös verrattain suuri kävelykeskusta ja on aivan hillitöntä nähdä, kuinka paljon väkeä pienet kadut kykenevät vetämään. Vaikka turisteja on ihan käsittämättömät määrät, kävelykeskustassa on silti vapaa melusta. Terasseilla on mukava istuskella. Sen joudun kuitenkin toteamaan, että Prahan turistikeskus ei ole minua varten. Se on liian turistinen, vaikka sen läpi onkin ihan kiinnostava kävellä. Siitä huolimatta, että kadut vetävätkin tuhansia ihmisiä, täällä on niin paljon turisteja, että niidenkin välityskyky meinaa pahimpien tuntien aikana loppua kesken.

Itse katselen kaupunkeja usein kaupunkisuunnittelulasit päässä. Praha on siitä kiinnostava kohde, että täällä on yllättävän vähän autoja siihen nähden, että paljonko täällä on ihmisiä. Mutta kuten aina, se vähäinenkin autojen määrä riittää tukkimaan kadut. Samaan aikaan kun kadut kuljettavat tuhansia jalankulkijoita, pyöräilijöitä ja sähköskuuttailijoita, 50 autoa riittää tukkimaan kadut. Tämä on mainio kaupunki havaita, kuinka järjettömän kömpelö tapa autolla liikkuminen on. Se ei yksinkertaisesti kuulu kaupunkikeskustoihin.

En ole tietenkään ehtinyt parissa päivässä nähdä koko kaupunkia, mutta ilahduttavan iso osa näkemästäni on varsin kävely-ystävällistä, vaikka kyllä täälläkin melkoisen autolähtöiseen suunnitteluun törmää. Kaupungin suurin roska ovat parkkeeratut autot, jotka rumentavat ison osan kaupunkia. Vaikka autoliikennettä onkin yllättävän vähän, sitä on silti moninkertaisesti liikaa. Osa pääkaduista ovat aivan hirveitä autoviemäreitä ja autot tungeksivat myös pienemmille kaduille. Täällä näkee, kuinka pieni määrä autoja kykenee tärvelemään muuten hyvän kaupunkiympäristön.

Prahasta löytää kuitenkin suuren määrän kiinnostavia ravintoloita, kahviloita ja baareja. Turistikeskustasta löytyy myös paljon erikoisesti sisustettuja ravintoloita sekä pieniä putiikkeja, jotka myyvät mitä kummallistinta krääsää - turistihinnoin, tietenkin. Markkina-alueitakin täällä on.

Kun kuljin kameran kanssa, tajusin, että siiteydestään huolimatta Praha tuntui jotenkin kolkolta. Minun kohdalla syitä on kolme: rakennukset ovat liian suuria, ravintolat eivät levittäydy kadulle vaan ovat useimmiten sisällä, ja täältä puuttuu kaupunkivihreä. Katuja reunustavat mahtipontiset, koristeelliset rakennukset, jotka ovat toki arkkitehtuuriltaan komeita, mutta ne ovat vähän liian suuria. Minulla on toistuvasti tunne, että kuljen tunnelissa. Tämä ei ole ihmisen kokoinen kaupunki.

Ei kyllä harmita lainkaan, että päätimme tulla tänne. Vaikka hieman monimutkaisimmat ja rosoisemmat suurkaupungit ovatkin enemmän minun juttu, Prahan rauhallisuus, siisteys ja kävely-ystävällisyys tekivät täällä liikkumisesta ja olemisesta tosi miellyttävää. Minä olen täällä ihan taivaissa, koska täällä on niin paljon italialaisia ravintoloita 😄

Praha saa minun suosituksen! Hieno kaupunki! 🇨🇿

#praha #prague

in reply to Saaste

As a Prague citizen I can tell you, that we also see the problem with cars here. There is now a political argument between those who are used to driving cars for every commute, want free parking a few meters from every destination and having a car express their social status and those who like spending time outside, commute mostly on bikes or public transport.
At the moment, Prague is governed by a car preferring party after several years of a pedestrian focused party. 😟
in reply to Štěpán Škorpil

Maybe the push for reducing cars on streets was too harsh and quick for the conservative people.

As for the amount of green on the streets, I heard that adding trees in the city center is hard because of all the networks hidden underground and because the institute of monument care wants to preserve the look of squares. 🤷‍♂️

Narrow streets are just heritage from middle ages, when the city was built. That's something that gives the city original feeling... 😄

in reply to Štěpán Škorpil

@stepan It feels like every country (and city) has its own group that ignores all the studies we've done over the last 100 years on the damage caused by the cars. It is quite insane.

Fortunately, Prague is definitely not the worst I've seen. It has its fair share of terrible car-centric design, but I was pleasantly surprised at how quiet and pedestrian friendly many places are. I live in Helsinki and it is almost impossible to find quiet places, because cars and motorbikes are pretty much everywhere. I really hope the car-brained idiots in power don't make Prague like that.