Kirjoitin auki erään joulunajan tapahtumien tositarinan. Kutsutaan sitä nyt vaikka merenkulkijan jouluevankeliumiksi:
Jouluaaton ja -päivän välisenä yönä 1947 kivihiililastissa ollut amerikkalainen höyrylaiva Park Victory oli pahoissa ongelmissa. Alus oli ankkuroitunut Utöstä länteen, Lillharun-nimisen saaren tuntumaan jouluaattoiltana odottamaan päivänvaloa. Lumimyrskyssä Jussarön ja Harmajan välillä olevan, sodan aikana tehdyn miinakentän läpi navigoiminen ei olisi ollut turvallista pimeässä ja lumimyrskyssä, vaikka miinakenttään oli raivattu suojakäytävä. Aluksen ankkurit eivät kuitenkaan kyenneet pitämään alusta paikallaan kovassa myrskyssä vaan alus ajautui yön aikana useita kertoja karille kyeten kuitenkin irrottautumaan omalla konevoimalla. Lopulta alus osui 02:15 kariin keskilaivan kohdalta. Runko katkesi ja alus upposi parissa kymmenessä minuutissa.
Park Victoryn miehistö pelastautui läheisille kallioluodoille. Utön saarelta liikkeelle lähteneet kolme pelastusalusta ehti paikalle vasta aamulla. Pelastajat saivat turvaan 38 miehistön jäsentä. 10 kuoli, syynä lähinnä hypotermia.
Utöläiset majoittivat pelastuneet merimiehet koteihinsa. Erään luotsin kotiin majoitettiin laivan kapteeni sekä isokokoinen merimies, joka oli niin uupunut että nukahti istualleen kun hänet oli saatu lämpimään. Luotsin vaimo ryhtyi riisumaan merimieheltä märkiä vaatteita ja hieromaan ihon verenkiertoa liikkeelle lämpimällä pyyhkeellä ihmetellen likaa joka ei irronnut ihosta millään. Ihmekös tuo kun ei ollut koskaan nähnyt mustaihoista ihmistä ennen.
Sodan jälkeisenä pula-aikana ylimääräistä tavaraa, kuten vaatteita tai kenkiä ei ollut. Tästä huolimatta saarelaiset löysivät auttavan vaatetuksen pelastuneille. Mainittu afroamerikkalainen merimies oli kuitenkin niin suurikokoinen että hänelle ei löytynyt riittävän suuria kenkiä mistään. Loppujen lopuksi isäntä ratkaisi asian uhraamalla hiljattain ostamansa arvokkaat kumiteräsaappaat. Niiden kärjet auki leikkaamalla saatiin edes jonkinlaiset jalkineet isokokoiselle merimiehelle.
Luotsi sai uudet kumiteräsaappaat kun pelastetut merimiehet pääsivät palaamaan ihmisten ilmoille. Paitsi pelastetut merimiehet, myös Yhdysvaltain liittovaltio muisti utöläisia avustuspaketilla joka pula-aikana tuiki tarpeellisen ruoan lisäksi sisälsi muun muassa myös tuolloin niin harvinaista kahvia sekä nailonsukkia joita ei saanut edes isommista kaupungeista.
Jotain olennaista utöläisten mielenlaadusta kertoo, miten tavarat päätettiin jakaa. Tavarat myytiin kyläläisten kesken huutokaupalla ja tuotolla ostettiin kymmenhaarainen hopeinen kynttelikkö. Sen jokaiseen haaraan kaiverrettiin haaksirikossa menehtyneen merimiehen nimi. Kynttelikkö on vieläkin nähtävillä Utön hautausmaan keskellä olevassa rukoushuoneessa.
Säästin tarinan loppuun aikaamme sopivan yksityiskohdan, jonka kuulin tapahtumista vasta pari vuotta sitten. Luotsin perheeseen majoitettu afroamerikkalainen merimies oli hämmästynyt kun hänet joulupäivänä kutsuttiin isäntäväen kanssa samaan pöytään syömään. Hän oletti rotuerotteluun tottuneena, että hän söisi jossain muualla eikä isäntäväen ja kapteeninsa kanssa. Eipä Utön pienissä taloissa olisi edes ollut toista paikkaa syödä. Pelastettujen merimiesten isännille oli kuitenkin itsestään selvää että vieraat syövät samassa pöydässä jouluaterialla.
victor tsaran
in reply to Michael Babcock • • •